Koulutus
Koulutuksessa panostetaan voimakkaasti jäsenten koulutukseen. Tavoitteena on saada jäsenet kiinnostumaan ja innostumaan työpaikan yhteisistä asioista, tuntemaan omat oikeutensa ja työsuhteen ehtonsa ja sitä kautta vahvistamaan työpaikan edunvalvontaa.
Jäsenkoulutus on kaikille PRO-laisille tarkoitettua koulutusta, jota järjestetään iltaisin. Koulutuksen aiheita ovat mm. työhyvinvointi, vuosiloma- ja työaikakysymykset.
Aktiivikoulutuksessa valmennetaan klubivastaavia, yhdistysten hallituksen jäseniä ja muita aktiiveja hoitamaan luottamustehtäväänsä sekä suunnittelemaan ja kehittämään työpaikan edunvalvontaa ja yhdistyksen toimintaa. Koulutus toteutetaan alueellisina ja valtakunnallisina viikonloppukursseina.
Luottamushenkilökoulutus on koulutussopimuksen mukaista luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutusta. Koulutuksessa valmennetaan luottamushenkilöitä hoitamaan luottamustehtäväänsä ja kehittämään työpaikan edunvalvontaa ja työoloja. Luottamushenkilöille suunnattuja peruskoulutuksia järjestetään alueellisesti.
Erityiskoulutus on suunnattu luottamushenkilöille ja aktiiveille ja se toteutetaan erilaisina erityis- ja ajankohtaiskoulutuksina.
Ammattiliitto Pro:n tilaisuudet:
Koulutukset ovat ilmaisia Ammattiliitto Pro:n jäsenille. Jokaiseen koulutukseen ilmoitaudutaan OmaPro jäsensivujen kautta. Koulutuksista saat lisätietoja joko sähköpostilla jasenasiat@proliitto.fi tai puhelimitse Jaana Soihtu, puhelin (09) 1727 3232